Teneriffalta kohti kotia

Ennen kotiin lähtöä minulle toivotettiin hyvää matkaa ja Jeesuksen siunausta. Hotellin järjestämä kyyti tuli ajoissa. Mutta sitä ennen piti vähän jännittää, koska ohjeessa oli sääntö, mihin pitää soittaa, jos kyyti ei tule ajoissa. Itse kielitaidottomana kirjoitin lapun käyttäen puhelimen googlekääntäjää espanjaksi:' Soittakaa tähän numeroon'.ja näyttämällä lapussa olevaa numeroa.

 Sitä ei tarvittu. Auto tuli ajallaan. Kentällä kuski suoristi kätensä oikealle ovelle.
Siinä ovella tapasin ensimmäiset muut suomalaiset, erään pariskunnan. Kerroin heille mihin olen menossa ja että muu seurueeni jäi toiseksi viikoksi ja minun pitäisi osata täältä pois. Lyöttäydyin heidän mukaansa ja pyysin, että älkää jättäkö minua. Niin sitä mentiin vaihe vaiheelta ja tutkittiin yhdessä näyttötauluja. Otin selvää heidän kyydistä eteen päin Oulun lentokentältä. Sanoivat pojan tulevan hakemaan Oulun kautta Pudasjärvelle. Kysyin että mahdunko kyytiin.Olen menossa rautatieasemalle. Vastaus oli kyllä. Ihanaa ja kiitos!

 Matkatavaroiden tarkastuspisteellä tumma mies selosti isoon ääneen kielellä, jota en ymmärtänyt. Tämä naishenkilö ymmärsi, että elektrooniset laitteet näkyville. Niin päästiin eteenpäin ja kohta lentokoneeseen. Sain ihan koko penkkirivin käyttööni. Kuvasin  tapletilla monet kuvat auringon laskuun asti.

Niin tulimme Oulun lentokentälle ja saimme matkalaukut pois hihnalta.Varmistin vielä heiltä kyydin.Kyllä sopii. Siellä se kyyti oli odottamassa.

Junamatka oli minulle  vähän vierasta. Edellisestä matkasta Oulun asemalta oli jo aikaa, joten kyselin neuvoa. Poika tietää. Hän oli vasta valmistunut sähköinsinööri ja aloittanut työt Oulun asemalla. Hän kantoi matkalaukkuni ylös monta kivi porrasta. Asemalla viereeni istui eräs nainen, joka ohjasi minut raiteelle kolme ja kantoi toista laukkuani tunnelia pitkin alas ja ylös. Matkaa tuntui olevan vielä pitkästi. Itse hän meni junaan raiteelle kaksi.

Juna matka alkoi. Vaunussa minä ja kaksi muuta. Lähempänä Ylivieskan asemaa menin laukkuineni ja jätin ne ihan keskelle junan eteisessä, koska en tiennyt, kummalle puolelle minun täytyy laskeutua. Sekin piti selvittää. Asemalaiturin rakennustyöt ovat vielä kesken ja laituri minulle vieras. Juna tuli asemalle ja en huomannut ajoissa oikeaa nappulaa oven avaamiseksi. Olin katsellut kirjoitusta tumman pyörylän alla, jossa oli käyrä viiva ja teksti AUKAISE. Juna lähti liikkeelle. Avokkini jäi asemalle, kuin veskun roolihenkilö vanhassa elokuvassa "pojat." Lähdin juoksemaan paniikissa monta vaunua löytääkseni konnarin. Ravintolavaunun myyjä jatkoi juosten kuultuani asiani. Pysähdyin yhden vaunun ovelle ja soitin avokille ja konnarikin tuli paikalle. Hän selvitti oven tekniikkaâ, josta jäi mieleeni oikeastaan vain se vihreä valonappi. Pyysin konnarin pelastamaan tilanteeni, mutta hän vai häipyi melkeinpä hymyssä suin. En luottanut itseeni sillä hetkellä. Konnarilla syynä, että ei vielä olla Kannuksessa. Matkalla Kannukseen kerkesin jo miettiä varasuunnitelmia, jos minun matka jatkuisi Kokkolaan asti. Soittaisinko tutuille, joita siellä asuu, vai menisinkö hotelliin yöksi, sillä olihan minulla pankkikortti mukana. Avokki olis tietenkin ajanut Kokkolaan asti.

Niin aukeni ovi Kannuksen asemalla ja lähdin vetämään laukkujani pois asemalta. Parempi oli liikkua 14 asteen pakkasessa, kuin seisoa avokkia odotellessa. Ensimmäinen hotelli oli kiinni, johon olisin mennyt lämmittelemään. Soitin kaksi kertaa avokille ja ei vastausta. Mielessäni, ettei olis ajanut metsään. Seuraavaksi tuli eteen pubi, joka oli auki. Kerroin pubin tarjoilijalle tilanteeni. Kysyi otanko kahvia tai jotain muuta? En halunnut, vaikka alkoi jo olla nälkä. Soitin avokille ja kerroin paikan, josta minut löytää. Helpotuksen huokaus. Tämähän oli kuin jatkoa Teneriffan viikolle. Kyyti saapui ja alkoi onnellinen 30 kilometrin kotimatka.

Tätä juttua kertoessa tuli mieleeni, että jos tämä olis tapahtunut menomatkalla, mutta onneksi Oulun asemalle laskeutui muitakin ja astelin ulos muiden perässä.

Siinä välillä oli kuulutus, että se juna. jossa tulin Oulusta Ylivieskaan päin, oli myöhässä. Oliskohan käynyt niin, että juna ei pysähtynyt tarpeeksi aikaa.

Kauken kaikkiaan olen miettinyt tätä valtion rautateiden juttua, että täällä menolla vanhoista ja hitaammista ihmisistä ei ole matkustajiksi junaan. Junat ovat pitkiä ja aikaa vähän.Eivät kaikki jaksa juosta.